2. päivän tapahtumia (26.5.)

Halleluja ja hellät pakarat!

Herätyskello soi 6.30. 5 tunnin yöunet takana ja sängystä ylös. HEMSKATTI! Tältä siis tuntuu herätä, kun ikää on 190 vuotta ja risat. Voi jummi, että jaloissa painoi, kun aamulla nousi sängystä ylös. Edellisen illan venyttelyt ja tankkaukset eivät poistaneet kehosta tai mielestä sitä tosiasiaa, että kävelymatkaa oli jo kahden päivän edestä takana. Jalkojen kipupisteet ovat tällä hetkellä keskittyneet pohkeiden, jalkapohjien, reisien ja hartioiden seuduille.

Yösijan jälkeen tapasimme toimittajasetää, jonka jälkeen pääsimmme murkinoimaan Juvan ABC:n seisovaan aamiaispöytään. Karjalanpiirakat, ruisleipä ja puuro tekivät ns. eemeliä ja napa kasvoi syödessä. Kuvaposeerausten ja haastattelujen jälkeen pääsimme taittamaan matkaa kello 10.30 aikoihin ja matka kohti Mikkeliä oli alkanut. Säätkin suosivat pyhiinvaellustamme, sillä eilisen rankkasateet olivat enää vain muistona horisontissa ja kosteutena lenkkareissa.

Monet ovat kyselleet miten tallustaminen sujuu, mitä kaikkea mielessä liikkuu ja mistä papatamme kävelyn aikana. Päivän rutiinit ovat pitkälti kävelyä, taukoa ja evästä. Ajatukset pyörivät milloin missäkin, mutta monesti kävellessä keskittyy vain itse matkaamiseen ja omiin sekalaisiin ajatuksiin. Välillä puhuminen matkan aikana jää kokonaan pois ja matkaa taittaa kolme hiljaista poikaa. Tunteet ovat pinnassa, aikataulu painaa ajoittain ja päämäärä tuntuu monesti kaukaiselta haaveelta. Ying ja yang tasapainottavat toisiaan ja ilman surua ei olisi iloa. Myönteisyys ja huumori ovat juuri ne voimavarat, joilla pyhiinvaellusta jatketaan ja niiden merkitys korostuu päivä päivältä. Jatkuva tsemppaaminen, yhteydenotot ja pienetkin asiat tuntuvat valtavan suurilta. Tätä tunnetta on vaikea selittää!

On uskomattoman hienoa, kuinka ihmiset ovat auttaneet ja huomioineet meitä koko matkamme aikana. Perhe sekä opiskelijakaverit ovat soitelleet ja tsempanneet, osa on käynyt matkan varrella moikkaamassa, tuntemattomat ovat tyyttäilleet torvia ja osa heistä on jopa pysähtynyt tarjoamaan ravintoaineita sekä kyytiä (siihen ansaan emme ole tosin langenneet...vielä).

Noin kello 17 tapahtui kuitenkin jotain dramaattista ja odottamatonta. Mikon polvi lähti ennen aikojaan opettajien kesälomille ja kävely tyssäsi siihen paikkaan. Huoltojoukkoja sattui kuitenkin matkan varrelle ja polvea päästiin huoltamaan autokyydillä. Kiitos YLEn Petrille sekä Juhalle + muksuille kyydeistä, muonituksesta ja releistä! Karo ja Ville taistelivat urhoollisina loppumatkan aina Mikkeliin asti, jossa odotti MOASin tarjoamat majoitustilat.

Polvi on onneksi jo paremmassa kunnossa kipulääkkeiden, kylmän ja ideaalisiteen ansiosta. Matka jatkuu huomenna kohti tuntemattomia polkuja ja periksi ei anneta. Huoltotoimenpiteitä, salaattia, pirtelöä, energiajuomaa, suihkua ja pehkuihin!

Terkkuja kaikille tutuille ja tuntemattomille,
Mikkeli kuittaa!